Demokratiatiedot

Tunne pelin säännöt

Pystyäkseen vaikuttamaan demokraattisessa järjestelmässä on tunnettava pelin säännöt ja toimittava niiden mukaan. Aloitetta ei kannata jättää marraskuussa, jos sen viimeinen jättöpäivä on johtosäännössä kirjattu lokakuun 15. päiväksi. Eriävää mielipidettä ei kannata ehdottaa asian kolmannessa käsittelyssä, jos työjärjestys määrää sen ilmoittamisen asian toisen käsittelyn yhteydessä.

Kouluympäristössä esim. lukion johtokunta ja oppilaskunta tarjoavat opiskelijoille erinomaisen mahdollisuuden vaikuttaa koulun asioihin ja harjoitella laajemman tason vaikuttamista; johtokunnan päätöksentekoon on vain tutustuttava huolellisesti. Demokratian menettelytavat saattavat tuntua koukeroisilta, mutta vaadittavat tiedot ja taidot karttuvat kokemusten myötä. Ennen toimintaa on hyvä perehtyä esimerkiksi kokouskäytäntöön ja hallintoelimen johtosääntöön.

älä toimi yksin

Poliittisen tai minkä tahansa mandaattijaon perusteella tapahtuvasta ryhmäjaosta on myös paljon apua. Esimerkiksi jonkin luokka-asteen oppilaat voivat vaatia yhdessä jotakin asiaa koulun oppilaskunnassa. Pienemmälläkin tavalla voi toimia: liittoutumalla yhteen jo kaksi oppilasta voi saada jonkin asian läpi koulun kerhossa. Etelä-Tapiolan lukiossa Espoossa oppilaat ovat toteuttaneet monia kouluympäristöä parantavia uudistuksia ajamalla yhdessä asioita. Rehtori ja oppilaskunnan hallitus tapaavat kuukausittain, jotta opiskelijat voivat tuoda helpommin esiin asioita, joihin haluavat vaikuttaa.

Demokraattisissa elimissä Juu-ei -linja päätösten teossa.ryhmien tai edustajien puheenvuoroilla on usein suurempi vaikutus kuin yksittäisellä mielipiteellä. Ryhmän edustajan tulee osata puhua ja ilmaista ajatuksensa siten, että hänen asialleen esittämät perustelunsa eli argumenttinsa [ARGUMENTOINTI] tehoavat. Päätöksenteko argumenttien perusteella tekee demokratialle kunniaa: parhaan argumentin voittaessa päätöksenteossa on laatua. Todellisuudessa argumentointia käytetään kuitenkin liian usein vain nimeksi, ja suuriakin päätöksiä tehdään juupas-eipäs -linjalla.

Hanki tietoa ja opettele ilmaisutaitoja

Puhetaito, argumentaatio-oppi, dialektiikka sekä kyky kuunnella ja kannustaa vastapuolta kuuluvat taitoihin, joita kannattaa harjoitella. Mestariksi kasvaa vuosien myötä, mutta vasta-alkajakin voi saada paljon aikaan, kunhan valmistautuu tapaamisiin ja kokouksiin kunnolla ja valmistelee puheensa ja perustelunsa huolella etukäteen.