Äänestäminen verkossa
Verkkoäänestäminen on kokeilukäytössä jo monissa Euroopan maissa. Myös virallisia vaaleja on osittain suoritettu verkossa esimerkkeinä Britannia, Ranska sekä Viro.
Viron parlamentaarikkovaaleissa maaliskuussa 2007 yli 30 000 virolaista äänesti ennakkoon internetin kautta. Äänestyksessä tarvittiin tietokone ja kansalaisen sähköinen henkilökortti. Sirutunnisteinen henkilökortti on Virossa käytössä yli 90 prosentilla kansalaisista.
Suomessa sähköistä äänestämistä kokeiltiin vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Vihdin, Karkkilan ja Kauniaisten äänestyspaikoilla. Äänestystapahtuma toteutui tietokoneella, mutta äänestäjän piti vielä tulla fyysisesti äänestyspaikalle. Kaiken lisäksi sähköisessä äänestyksessä jäi joidenkin äänet rekisteröitymättä, koska käyttäjät eivät osanneet toimia tilanteessa oikein. Järjestelmää ei oltu testattu tavallisilla kansalaisilla ja sitten varsinaisessa äänestystilaneessa löytyikin käytettävyysongelma, joka oli fataali. Vaalit jouduttiin näissä kunnissa eli Karkkilassa, Kauniaisissa ja Vihdissä uusimaan. Oikeusministeriön mukaan sähköinen etä-äänestys toteutuu Suomessa aikaisintaan 2010-luvulla, mikäli siihen liittyvät riskit on saatu minimoitua.
Europarlamentaarikko Alexander Stubb esitti alkukeväästä 2008 nettiäänestystä vuoden 2009 europarlamenttivaaleihin. Oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen epäilee vielä nettiäänestyksen aukkoja vaalisalaisuuden ja vaalivapauden osalta. Suomen naapuri Viro on menestyksellisesti järjestänyt 2000-luvun puolivälin jälkeen sähköisen äänestyksen sekä kunnallisvaaleissa että parlamenttivaaleissa. Marraskuussa 2008 Suomessa luennoinut Viron sähköisen vaalijärjestelmän asiantuntija Tarvi Martens lupasi seuraaviin Viron vaaleihin äänestämismahdollisuutta myös kännykällä.
Verkkoäänestämiseen liittyy silti edelleen vaaroja. USA:ssa Santa Barbaran yliopiston testiryhmä onnistui hakkeroimaan sähköisen äänestysjärjestelmän, jota piti käytää Yhdysvaltain presidentinvaaleissa New Yorkin osalvaltiossa marraskuussa 2008. Testauksesta katso lisää tästä linkistä.
Lisätietoa www.eucybervote.org .
Oikeusministeriön www.vaalit.fi sivuilla tietoa myös sähköisestä äänestämisestä.