Johdanto vaikuttamistaitoihin
Vaikuttamistaidot aineisto on pääosin syntynyt vuosien kuluessa pitäessäni luentoja aluksi 1990- luvulla Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan vaikuttajille sekä myöhemmin asiasta kiinnostuneille nuorille poliitikoille.
Vaikuttamistaitojen perustana on teoria, oma näkemykseni siitä, miten vaikuttaminen tietoyhteiskunnassa tapahtuu. Sana teoria tulee kreikan kielen sanasta ‘teoreoo’ ja tarkoittaa sananmukaisesti ‘minä näen, minä oivallan’.
Vaikuttamisen kolme kulmaa
Tietoyhteiskunnassa vaikuttaminen tapahtuu kolmen kulman kautta: media, demokratia ja lobbaus.
Nämä voidaan ajatella tasasivuisen kolmion kulmiksi, joista vaikuttajan tulee valloittaa jokainen.
Kulmat ovat strategisia välineitä, joita vaikuttaja voi työssään käyttää.
Jokainen pääväline on jaettu myös kolmeen osaan: tiedot - taidot - toiminta.
Vaikuttajan tulee ensinnäkin tietää näistä päävälineistä, toiseksi hänen tulee hankkia niitä taitoja, jotka näihin päävälineisiin kuuluvat ja kolmanneksi vaikuttajan tulee toimia näiden välineiden avulla. Vaikuttamista oppii parhaiten harjoittelemalla, tekemällä oikeasti asioita.
Vaikuttamistaidot verkko-oppimismateriaali on tarkoitettu kaikille vaikuttamisesta ja sen oppimisesta kiinnostuneille. Vaikuttamistaidot materiaali sopii myös yläasteen ja lukion kansalaistaidon opetuksen tueksi. Aineisto soveltuu monilta osin myös äidinkielen opetuksen tukimateriaaliksi.
Vaikuttamistaidot verkko-oppimismateriaali on syntynyt yhteistyössä Tampereen teknillisen yliopiston Hypermedialaboratorion Avoin Oppimisympäristö -hankkeen (AO) osana.
Kehitystyössä mukana olivat AO -hankkeen johtaja Seppo Pohjolainen, projektipäällikkö Sami Hautakangas, tutkijat Katja Kaunismaa, Jukka Huhtamäki, Katja Fors, Jukka Vilen sekä graafikko Marjo Nieminen. Materiaalin kuvat on piirtänyt graafikko Petri Päkkilä.
Sisältöön ovat vaikuttaneet antaumuksella päätoimittaja Marko Latvanen ja hankkeen ohjausryhmän opettajat, Hervannan ammattioppilaitoksen Marja-Leena Jokela ja Petri Murtovaara, Hervannan lukion Pentti Koivisto ja Pirkko Turunen.
Lisäksi mukana olivat Tampereen Lasten Osallistumisen ja Vaikuttamisen Edistäminen - projektin (LOVE) työntekijät Arja Lanki ja Pertti Lepistö.
Materiaali on päivitetty ja osin uusittu kesällä 2009.
Helsingissä
1.8.2009
TL, FM Ari Tammi
Verkkoviestintäpäällikkö
Helsinki
ari.tammi@gmail.com
sekä yhteistyössä
Professori Seppo Pohjolainen
Hypermedialaboratorion johtaja
Tampereen teknillinen yliopisto