Itse valloitettu totuus
Keskustelu ja kirjoittaminen eli todellinen vaikuttaminen eivät synny tyhjästä. Niiden taustalla on aina yksilön oma ajattelu. Akateemikko Oiva Ketonen totesi: Ihmisillä on taipumus hakea valmiita ratkaisuja, totuuksia, auktoriteetteja. Yliopiston suuri sanoma voisi yksinkertaisesti olla se, että älkää uskoko kaikkea mitä teille sanotaan, ajatelkaa, ajatelkaa itse.
Vaikuttajan persoonaan kuuluu ensisijaisesti se, että hän ei kuulu harmaaseen massaan. Hän nousee sen yläpuolelle tavalla tai toisella. Yksi tehokas tapa nousta massan yläpuolelle on rakentaa omaa ajattelua, pinnistellä subjektiksi objektin sijasta. Omaan ajatteluun kuuluu erityisesti oman tietoisuuden kasvattaminen eli taju siitä mitä aistii, mitä päättelee, mitä tuntee, mihin pyrkii, mitä tekee tai aikoo tehdä. Omaa tietoisuutta voi kasvattaa erityisen teorian avulla, jonka nimi on tietoisuuden kehä.
Tietoisuuden kehä kuvaa Kuvaus ihmisen tietoisuuden kehästäihmisen pään eli tajunnan sisältöä, sen lohkoja ja moninaisuutta. Tämän teorian mukaan ihmisen tietoisuus jakaantuu viiteen eri lohkoon. Nämä viisi ovat: havainnot, ajattelu, tunteet, tahto sekä päätös toiminnasta eli teoista. Tarkkailemalla näitä lohkoja eri asioiden yhteydessä ihminen kykenee parantamaan tietoisuuttaan ja saa kiinni ideasta, jolla voisi paremmin ymmärtää toisen tietoisuutta.
Pelkkä tiedostaminen ei kuitenkaan riitä. Vaikuttajan kolmion sisään tarvitaan voimaa, substanssia, josta voisi käyttää nimeä persoonallinen päämäärä. Mitä sinä haluat? Mihin sinä pyrit? Onko sinulla jokin kantava teema, oman elämäsi motto, jonka varassa suuntaat eteenpäin.
Uskalla olla vaikuttaja
Vaikuttaja nousee massa-ajattelun yläpuolelle oman ajattelunsa keinoin. Itse valloitettu totuus kuvaa parhaiten ajattelun ja oman vahvan tietoisuuden luonnetta. Ajattelua ja tietoisuutta voi harjoitella, ne liittyvät toisiinsa ja antavat pohjaa vaikuttajan persoonan kasvulle.
Vaikuttaja - mies tai nainen - on ennen kaikkea ihminen, joka on löytänyt oman persoonallisuutensa. Persoona (latinaksi per sonare, soida läpi) on ihminen, joka ei ole epävireessä, vaan jonka lahjat ja talentit ovat puhjenneet kukkaan. Kauniit kukat eivät kasva hetkessä, ne pitää istuttaa, niitä pitää hoitaa - ne kasvavat vähitellen. Persoonan sointi kehittyy ja paranee vähitellen ja iän myötä. Anna palaa, anna persoonallisuutesi puhjeta kukkaan ja soida!
Lähde:
Joe Miller - Elam Nunnally, Puhutaan. Se auttaa -pariviestinnän opas. WSOY. 1980.