Mediataidot
Vaikuttajan perustaitoihin tietoyhteiskunnassa kuuluvat vankat mediataidot. Niitä ovat kyky kirjoittaa, kyky puhua ja esiintyä vakuuttavasti, kyky olla oma itsensä ja kyky käyttää digitaalista mediaa. Mediassa ei ole tärkeää ainoastaan se mitä sanoo, vaan se myös miten sanoo. Mediataitoja hankkiessaan vaikuttajan tulee nähdä nykyisen digitaalisen median koko kirjo; printti, radio, netti, analoginen ja digitaalinen televisio sekä mobiilimedia. Tulevaisuudessa kyky tuottaa samasta sisällöstä materiaalia eri mediapinnoille korostuu.
Mediapintojen kasvaessa vaikuttajan tulee hallita myös mediakriittisyys. Vaikuttajan tulee kyetä erottamaan propaganda ja asiallinen tieto toisistaan. Samaten eri mediat jo itsessään arvottuvat. Päivälehden uutinen ja iltapäivälehden juttu painivat eri sarjoissa.
Oleellista vaikuttajalle on oma ajattelu. Ilman ajatusta tai ideaa mediataitojen käyttöön ei tule sisältöä.
Mitä mediaa käytän?
Paikallistasolla vaikuttaja voi käyttää mediaa hyväkseen eri tavoin. Kaupungin hallintoa ajatellen luontevia tiedotusvälineitä ovat ensisijaisesti paikalliset lehdet, joita luetaan yllättävän paljon ja joiden aiheet liittyvät suoraan ihmisten välittömään elinympäristöön. Lehdet julkaisevat mielellään nuorten puheenvuoroja, ja jos mielipiteen alla on viiden tai kymmenen lukiolaisen nimi, niin kirjoitus julkaistaan vieläkin todennäköisemmin.
Laajalevikkisiin valtakunnallisiin lehtiin voi lähettää juttuja ja mielipiteitä, mutta kannattaa varautua vakavasti siihen, että julkaisukynnyksen ylittäminen on todella kovan työn takana. Jos yritys kuitenkin onnistuu, voi onnitella itseään. Jutun lukijamäärä on helposti useissa tuhansissa, ja julkaisufoorumin ansiosta se saa erityistä painoarvoa.
Verkkoviestintä kasvaa
Sähköisen viestinnän osuus kasvaa kaiken aikaa, ja tietoverkkojen kokous- ja keskustelukanavat toimivat mielipiteiden muokkaajina. Oman järjestön WWW-sivuilla voi ilmaista mielipiteitään tai käynnistää keskustelun aloitteiden ja vaikuttamisen aikaansaamiseksi. Myös suorat sähköpostiyhteydet kaupungin päättäjiin ja virkamiehiin kannattaa käyttää hyväkseen. Erilaisissa verkkolehdissä voi julkaista juttuja, kolumneja, artikkeleita ja arvosteluja.
Vaikuttajan tulee esiintyä medioissa, sillä ne ovat välineitä, joiden avulla yksilö tai hänen ajatuksensa tulevat parhaiten tunnetuiksi.
Vaikuttaja ei saa julkaistua näkemyksiään, elleivät median avainhenkilöt tunne häntä tai luota hänen kirjoituksiinsa. Jokaisella lehdellä on erityistoimittajia, jotka keskittyvät tiettyihin asioihin. Kannattaa selvittää kuka toimittajista kirjoittaa lehteen nuorten asioista tai kunnallispolitiikasta. Yhteydenottoa toimittajiin voi harjoitella samoin kuin kirjoittamista.