Mediatiedot

Media on levittäytynyt ihmisen arkipäivässä lähes kaikkialle. Digitaalinen vallankumous on tuonut median aamukahvipöydistä virastojen seinille, bussien ja raitiovaunujen kylkiin, ydinkeskustan seinille ja asukkaiden omaan taskuun.

Media muuttuu rajusti koko ajan. Mediakeisari Rupert Murdoch on julkisissa puheissaan kertonut yhä useammin median muutoksen suuruudesta. Filosofi Manuel Castells sanoo muutoksen olevan yhtä suuri kuin oli aakkosten keksiminen 2700 vuotta sitten.

Suurin muutos lienee verkkoyhteyksien nopeuden kasvussa eli laajakaista liittymien lisääntymisen aiheuttamasta mediakäyttäytymisestä. Netistä voi selata kätevästi päivän lehden, kuunnella radiouutiset tai katsoa television uutislähetys kuvan ja äänen kera. Samalla netissä voi välittömästi kommentoida kuulemaansa tai näkemäänsä.

Ehkä suurin muutos kätkeytyykin tähän uuteen yhteisöllisyyteen minkä netti mahdollistaa. Samalla se lopettaa pitkään jatkuneen broadcasting median voittokulun. Kansalaiset eivät enää halua vain yhtä totuutta, eivät halua olla passiivisia median vastaanottajia, vaan yhä kasvavassa määrin oman näkemyksensä julkaisijoita, mediasubjekteja.

Median tuntemus ja laaja tieto mediasta kuuluvat jokaisen vaikuttajan tuntomerkkeihin.

YLEn Elävä arkisto tarjoaa kiintoisia videoita mediakehityksen historiasta. Yksi tällainen on silloisen Suomen pankin johtaja Harri Holkerin suorittama maailman ensimmäinen GSM verkon kännykkäpuhelu.