Hei ja lämpimästi tervetuloa saamaan tietoa siitä, ketä vaikuttajat ovat ja mikä heidän työtään on. Vaikuttajaksi ei tulla aivan yhdessä yössä, vaan se vaatii paljon työtä. Vaikuttajat ovatkin tänä päivänä yhdenlaisia yrittäjiä, jotka saavat tulonsa esimerkiksi sosiaalisen median yhteistyöpostausten tai blogin kautta. Koska kilpailua molemmilla saroilla on paljon, ei tulojen saaminen vaikuttajana ole sieltä helpoimmasta päästä. Sosiaaliseen mediaan tai blogiin tulee tuottaa jatkuvasti uutta sisältöä. Monesti yritykset tekevät myös sopimuksia, joiden perusteella tulot lasketaan sosiaalisen median tilin kautta saatujen voittojen myötä.

Affiliate-markkinointi

Yleisin tapa aloittaa vaikuttajana toimiminen on affiliate-markkinointi. Tämä on vaikuttajalle epävarmempi tapa, sillä vaikuttajan on tosiaankin saatava myyntejä oman kanavansa kautta. Muuten tulot jäävät nollaan. Tällä sivustolla tullaan kertomaan niin affiliate-markkinoinnista kuin suoraan yritysten kanssa solmittavien sopimusten kautta tapahtuvasta markkinoinnista. Jokainen voi siis pohtia omia mahdollisuuksiaan alkaa vaikuttajaksi.

Mitä vaikuttajalta vaaditaan?

Kaikilla yrityksillä on vaatimuksia vaikuttajien suhteen. Vaatimukset toki vaihtelevat huomattavasti yrityksen mukaan, mutta yhteistä on se, että kaikki yritykset haluavat saada voittoa. Ei siis ole kannattavaa tehdä rahallista sopimusta, jos yritys ei voi olla varma, että vaikuttaja saa lisättyä myyntiä. Suomessa onkin yleistä, että rahallisia sopimuksia tehdään ainoastaan julkkisten kanssa. Julkkiksilla on jo ennestään seuraajia ja heitä kuunnellaan sekä heidän mainostamiaan tuotteita ostetaan. Pienemmän lukijakunnan blogit taas kuuluvat yleensä siihen kategoriaan, jossa tuotteita saadaan ilmaiseksi mainostamista vastaan tai jossa voittoa saa ainoastaan myynnin perusteella.

Lue tältä sivustolta lisää, mitä vaikuttajalta vaaditaan. Vaikuttajaksi ei nimittäin synnytä tai tulla noin vain. Vaikuttajalta vaaditaan tiettyjä ominaisuuksia, jotka saavat ihmiset kiinnostumaan ja myös ostamaan vaikuttajan suosimia tuotteita. Lue siis artikkeleita eteenpäin ja poimi vinkit talteen!